Muutin vielä - tule perässä!!!

lauraromo.fi - Tervetuloa!

Tilaa olla minä

Olen viime aikoina lukenut paljon minimalismia ja yksinkertaista elämää käsitteleviä artikkeleita- ja blogitekstejä. Muiden kokemuksia lukiessa ja pohtiessa, tulen päivä päivältä varmemmaksi siitä mihin tavaran vähentämisellä loppujen lopuksi olen pyrkimässä.

Se on yksinkertainen, hyvä elämä - jossa minulla on tilaa ja mahdollisuus olla minä. Minä sellaisena, kuin tahdon olla.

Huomaan tarkkailevani itseäni huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Aamulla meikatessani pohdin, teenkö sitä siksi että itse tahdon, vaiko siksi että "niin kuuluu tehdä" koska "näin kaikki tekevät"? Iltaisin töistä kotiin tullessani mietin, kuinka oikeasti tahtoisin päivän viimeiset tunnit kuluttaa. Katsoisinko laiskana pari tuntia TV:tä vai tekisinkö jotain omaa tai perheeni hyvinvointia kohottavaa? Jotain aidosti rentouttavaa? Kehittävää? Sivistävää? Luovaa? Jospa tekisinkin jotain niistä asioista, joista aikaisemmin olen todennut "olisipa joskus aikaa".

 

Pikkuhiljaa ajatukset muuttuvat teoiksi. Meikkipussin äärellä mietin jo, että seuraavan tuotteen loppuessa voisin kokeilla pärjäisinkö ilman. Onko tämä viimeinen puuterin sipaisu oikeasti minun päivääni olennaisesti kuuluva osanen? Vastaus löytynee vielä jokin päivä. Miehen ollessa iltavuorossa, en olekaan tavalliiseen tapaani todennut olevani "ihan liian väsynyt tekemään mitään tai lähtemään minnekään", vaan työstänyt ajatusmallejani ja litistänyt pohdintani tokaisuun "Ajattelen olevani liian väsynyt - mutta ehkä en kuitenkaan ole" - ja lähtenyt lasten kanssa vaikkapa salille. Tai tehnyt kotitöitä. Silittänyt vaatteitani. Maalannut.

 

Mitä enemmän ympärilläni on tyhjää tilaa ja joutilasta aikaa, sitä luovemmaksi tunnen itseni. Ja juuri sellainen koen pohjimmiltani olevani. Luova ja reipas. Optimisti. Hyväntekijä.

7-11/365

-200

 

Kyllä. Vain muutamassa päivässä löysin taloudestamme niin monta turhaa tavaraa, että olemme nyt tasan 200 esinettä miinuksella. Mikä mahtava tunne!

 

Ja samalla jotenkin hölmistynyt olo. Hölmistynyt, koska tuon tavaramäärän katoaminen kellarissa kuljetusta odottaviin muovikasseihin ei tunnu näkyvän vielä missään. Toki joku nurkka on ehkä hieman siistimpi kuin aiemmin ja oma olo on hivenen taas kevyempi, mutta muutoin näiden tavaroiden katoamista ei huomaa mistään. Luulen, että kukaan muu perheemme jäsenistäkään ei ole edes havainnut kuinka paljon tavaraa olen jo ulkoistanut.

 

Lienee merkki siitä, kuinka turhia nämä tavarat ovatkaan meille viime aikoina olleet. Toki ensimmäiseen opiskelijakämppään ostamani stereot olivat silloin minulle tuikitärkeät, mutta tänä päivänä kun kuuntelen kaiken musiikkini Spotifystä, en näe niille mitään käyttöä - kuten en myöskään cd-levyille. En myöskään jää kaipaamaan lämmittämättömän ohueksi kulunutta makuupussiani, hölmöjä tyylioppaita, sekalaisia joulukoristeita ja tuikkukippoja.

 

Heippa vaan tavarat! Toivottavasti tuotatte iloa seuraavassa kodissanne!

Miksi en vaihda tavaroitani rahaksi?

Tässä vaiheessa joku on saattanut jo alkaa ihmetellä erästä asiaa. Nimittäin sitä, etten vie tarpeettomiksi käyneitä tavaroitamme kirpputorille ja ota niistä irti niiden rahallista arvoa?

Sille on montakin syytä, mutta kerron niistä nyt kaksi tärkeintä.

Ensinnäkin, en halua uhrata kirppistelylle kallisarvoista aikaani. Useita kertoja sitä puuhaa tehneenä, voin kertoa etten nauti siinä mistään muusta kuin viimeisestä tilityksestä. Tavaroiden hinnoittelu on puuduttavaa, päivittäinen kirpparilla ravaaminen pöytää siistimässä on tuskaista ja tylsää. Ja erityisesti se on sitä kun mukana roikkuu kaksi aktiivista leikki-ikäistä. Ja monesti huomaa pari viikkoa menneen kokonaan hukkaan kirppistellessä - kun illat olisi voinut käyttää paljon mielekkäämminkin. Ei kiitos enää, mieluummin pelaan vaikka erän Kimbleä pienten veijareiden kanssa ja jätän kirppikselle päätyvät rätit ja rojut jatkossa kokonaan hankkimatta. Aika on tässä kohtaa huomattavasti kirppishiluja arvokkaampaa.

Mistä päästäänkin toiseen syyhyn, eli tavaroiden arvoon. Tahdon nimittäin - jos en jo osaa- niin ainakin opetella ajattelemaan, ettei tavaran arvo ole sen rahallisessa arvossa, vaan siinä mitä se antaa minun päivittäiseen elämääni. Mikä on sen käyttöarvo? Käytän lähes päivittäin H&M:ltä joskus muinoin ostamaani timantinmuotoista rihkamakorua. Rahalliselta arvoltaan koru on aivan mitätön, mutta käyttöarvoltaan se on minulle yksiä tärkeimmistä - niin hullulle kuin se kuulostaakin. 

Mutta käyttöarvo onkin jokaiselle meistä hyvin henkilökohtainen asia. Toiselle käyttöarvoltaan tärkein esine voi olla vaikkapa silmälasit, joita ilman elämisestä ei tulisi mitään. Toisille se taas voi olla juurikin jokin koru tai asuste, joka yllä olo on kodikas ja hyvä. Minun timanttikoruni roikkuu kaulassani niin usein, että se on jo lähestulkoon osa minua. Ehkä se on höpsö, ehkä se on halpa - mutta se on kiva, nätti ja minulle tärkeä. Ja se riittää. 

Mitä tavaraa ilman sinä et tulisi toimeen tai tuntisi itseäsi sinuksi?

3-6/365

Olemme 70 esinettä miinuksella! Mahtavaa!

Päivät 3-6 vietimme viimeisiä joulunajan vapaapäiviä kotona oleillen ja tyttären 4-vuotissyntymäpäiviä juhlien ja järjestellen. Ennen juhlia, kävi pääni sisällä lievästi ahdistunut myllerrys:"aah, kohta kotiin tulee tulva paketteja ja leluja joita en ehdi edes vilkaista ennen niiden leviämistä ympäri kotiamme" "Eiiii, lisää tavaraa - juuri kun olen päässyt hyvälle alulle tavaran vähentämisessä".

Mutta sitten. Päätin ottaa rauhallisesti. Hyväksyä, että pieni kaaos saattaisi tapahtua enkä pysyisi perässä pikkutarkkoine laskelmineni. Koska mitä sitten? Mitä sitten jos tapahtuisi laskuvirhe? Eipä yhtään mitään.

Jos oikein hyvin käy, saattaa meillä joskus olla niin sopivasti tavaraa, että voin lopulta laskea paljonko jäi jäljelle. Tällä kertaa en anna hyvien aikeideni tyssätä ensimmäiseen "virheeseen".

Jos nyt oikein pysyin kärryillä, niin tyttäremme sai sunnuntaina 7 erilaista lelua tai lelusettiä ja näiden lisäksi hieman vanhemmalta serkkutytöltä 4 hänelle pieneksi jäänyttä vaatekappaletta. Jouduimme myös korvaamaan 7 vuotta palvelleen kahvinkeittimemme uudella, vaikka kuinka yritimme entistä elvyttää. Pienen vihlaisun sydämessäni tunsin aloittelevana wannabe-minimalistina, kun mies ruokakauppareissulta tullessaan vetäisi muovikassista esiin Viiru&Pesonen dvd:n. Mutta sainpahan siitä pontta kaivella taas turhakkeita pois tieltä. 

Ja hyvinpä tuota sainkin! Sillä vaikka kotimme sisuksiin tulikin neljän päivän aikana se yhteensä 13 tavaraa, sain tehtyä poistojakin niin reippaasti, että saldo loppiaisiltana oli tuo alussa mainittu 70. Ja voi että olen siitä iloinen. Tuollainen määrä tavaraa, eikä kukaan perheessämme edes tunnu huomaavan minkään muuttuneen. Mitään ei tunnu puuttuvan.

Kukaan ei ole kaipaillut rikkoontuneita ja parittomia rukkasia, ei piloille naarmuuntuneita pannuja eikä rispaantunutta mattoa. Nämä joutivatkin joko roskiin tai kierrätykseen.

 Konttiin päätyivät ylläolevat: kasa omia vaatteitani, turhia pipoja ja huiveja, pino talomme edelliseltä asukkaalta jääneitä räsymattoja, se vanha kahvinkeitin, lapsen banaaninpilkkomis+kuorimisväline (jep...) sekä kaksi design-colapulloa, joita jostain kumman syystä olen esillä pitänyt. Vaikka ovatko ne edes niin kummoisia? Kyljissä toki kahden ihailemani designerin nimet, mutta ehkäpä tuota ihalua voi jatkossa osoittaa muutenkin kuin näitä puteleita aika ajoin pölyistä pyyhkien.

Suuri raivaus jatkui edelleen lasten vaatekaapeilla- ja koreilla- ja lipastoilla. Niin. Lapsemme tosiaan elävät todellisessa yltäkylläisyydessä vaatteiden suhteen ja siitä voin syyttää sekä työtäni, että itseäni melkoisena hamsterina. "Onhan se hauskaa kun on vaihtoehtoja", "Oi, miten söpöt - näistä tyttäremme tai poikamme varmasti ilahtuu" "Nyt meillä on niin paljon vaatteita, ettei kohta tarvitse pestä lainkaan pyykkiä!" Apua. Kuvitella, että vielä ihan äskettäin ajattelin näin.

Vaikka tosiasiassa vaatteiden hurja määrä on johtanut vain ahdistukseen. Minne nämä kaikki laitetaan? on todellakin todellinen haaste 50-luvulla rakennetussa rintamamiestalossa, jonka säilytystilat ovat tuon ajan kulutustottumuksiin sopivat (=järkevät). Olen itseni lisäksi havainnut myös miehen ahdistuvan lapsille vaatteita etsiessään. Kuinka ihmeessä sitä löytäisikään ne juuri tähän säähän sopivat rukkaset, kun kori on niiden lisäksi täynnä muita rukkasia, lapasia, pipoja - vaatteita, joita ei vähän käyttöasteen vuoksi välttämättä edes tunnista!

Ylläolevien vaatteiden lahjoittaminen pienemmille serkuille on tietenkin hetken huojennus, mutta todellista edistystä tapahtuu vasta sitten, kun lakkaan kantamasta "töitäni" kotiin. Totta kai aion jatkossakin käyttää työsuhde-etuani hyödyksi, mikäli aidosti tarvitsemme jotain. Mutta pelkkää kaapintäytettä, sitä ei tähän taloon enää tule. Eikä varsinkaan yhtäkään pyjamaa tyttärelle, joka kieltäytyy nukkumasta muuhun kuin vaippaan pukeutuneena.

2/365

Luopumisen tuskaa.

Kaikesta innostani huolimatta tavaroiden karsiminen tuntui eilen todella vaikealta. "no mutta mitä jos kuitenkin joskus"-tyyppiset ajatukset heräsivät milloin minkäkin tavaran ja vaatteen kohdalla. Löysin kuitenkin jälleen viisi tavaraa, joista luopuminen ei tunnu vaikealta:

• Hattu, jota en ole koskaan käyttänyt, enkä varmasti tule käyttämäänkään. Liian pieni ja niin - liian hattu. Olen enemmän pipoihmisiä ja kesällä viiletän mieluummin tukka hulmuten kuin pää hatun sisällä hikoillen.
• Vintissä joulua viettäneet jouluservetit. Tuskin tulen kaipaamaan näitä ensi joulunakaan.
• T-paidan kylkiäisenä tullut koru. Nätti, mutta hankala. Kevyt tupsu ei pitelemättä pysy paikoillaan vaan hilautuu jatkuvasti niskaan. Ei kiva.
  

  
• Virttyneet koticollarit, joille riittää kaapissa kivempiakin korvaajia.

Konttiin vie näidenkin tie. Hei heiii!

1/365

Eilinen oli vuoden 2015 ensimmäinen päivä. Puhdas sivu käännettäväksi. Uusi alku.

 

Ulkoisesti omassa elämässäni tai päiväni kulussa ei suuria mullistuksia varmasti voinut havaita, mutta sisäisesti tapahtui varmasti sitäkin enemmän. Ehkä eniten sellaista hiljaista hyväksyntää sille, että tämän vuoden aikana tulen muuttamaan omia toimiani ja ennenkaikkea karsimaan kaikkea turhaa, joka estää minua tekemästä asioita, joita oikeasti haluaisin tehdä.

 

Olen aikaisemmin huomannut, että kertarysäyksellä tehdyt muutokset eivät useinkaan kanna kovin pitkälle. Viikon kaalikeittokuuri ei pidemmällä tähtäimellä pidä minua hoikkana, eikä kerralla tyhjennetty vaatekaappi kauaa säilytä tilaansa. Tällaiset kertarysäys-projektit ovat myös usein todella uuvuttavia. Ties kuinka monta kertaa olen väsyttänyt itseni aivan uuvuksiin "tänään siivoan kerralla koko vintin"-tempauksilla. Eikä lopputulos väsyksissä tehtynä usein ole edes ollut niin siisti, kuin alunperin olin aikonut.

 

Siispä tällä kertaa annan muutoksen tapahtua pikku hiljaa, asia ja esine kerrallaan.

 

Olen vahvasti visuaalinen ihminen ja myös aina rakastanut numeroita ja asioiden mittaamista nimenomaan niiden kautta, joten tätä piirrettäni tyydyttääkseni päätin alkaa pitämään kirjaa tekemistäni muutoksista sekä kuvallisesti että laskien.

 

Tässä siis eilisen saavutukset:

Ihanan siisti kuiva-ainekaappi! Tyhjennettyäni kaapista kilokaupalla sekä ruokaa, joka oli jo vanhentunutta että erinäisissä vimmoissani ("nyt alkoi gluteeniton ruokavalio"jne) hankittua ruokaa, josta olen aivan varma niiden jäävän syömättä vastakin (tattaripuuro, yh) sain koko kaapin järjestettyä ja puhdistettua. Nyt siellä on ainoastaan ruokaa, jota varmasti syödään ja aseteltuna niin, että jo nopealla vilkaisulla tiedän mitä seuraavalla kauppareissulla on hankittava täydennykseksi.

 

Kylläpä oli huojentunut ja puhdistunut olo tehtyäni tuon siivouksen. Ja siihen kului vain reilu vartti!

 

Tavarasaldo: -5

Eilen eivät kaupat olleet auki, eikä muutenkaan tavaraa tullut kotimme ovista sisäänpäin, joten suunta on ainoastaan ulospäin. Fyysisesti nämä tavarat eivät ole vielä siirtyneet minnekään, mutta tyttärelle pieneksi jääneet vaatteet jatkavat pian matkaansa pienemmälle serkkutytölle ja vanha kuusenjalka joululiinan saattelemana kipataan pian Konttiin. Koko joulun vintissä vietettyään, olen aivan varma etteivät nuo pääsisi sieltä joulunviettoon tulevinakaan vuosina, joten jatkakoot matkaa jonkun toisen luo.

 

Mitähän kaappia tänään koluaisin?