3-6/365

Olemme 70 esinettä miinuksella! Mahtavaa!

Päivät 3-6 vietimme viimeisiä joulunajan vapaapäiviä kotona oleillen ja tyttären 4-vuotissyntymäpäiviä juhlien ja järjestellen. Ennen juhlia, kävi pääni sisällä lievästi ahdistunut myllerrys:"aah, kohta kotiin tulee tulva paketteja ja leluja joita en ehdi edes vilkaista ennen niiden leviämistä ympäri kotiamme" "Eiiii, lisää tavaraa - juuri kun olen päässyt hyvälle alulle tavaran vähentämisessä".

Mutta sitten. Päätin ottaa rauhallisesti. Hyväksyä, että pieni kaaos saattaisi tapahtua enkä pysyisi perässä pikkutarkkoine laskelmineni. Koska mitä sitten? Mitä sitten jos tapahtuisi laskuvirhe? Eipä yhtään mitään.

Jos oikein hyvin käy, saattaa meillä joskus olla niin sopivasti tavaraa, että voin lopulta laskea paljonko jäi jäljelle. Tällä kertaa en anna hyvien aikeideni tyssätä ensimmäiseen "virheeseen".

Jos nyt oikein pysyin kärryillä, niin tyttäremme sai sunnuntaina 7 erilaista lelua tai lelusettiä ja näiden lisäksi hieman vanhemmalta serkkutytöltä 4 hänelle pieneksi jäänyttä vaatekappaletta. Jouduimme myös korvaamaan 7 vuotta palvelleen kahvinkeittimemme uudella, vaikka kuinka yritimme entistä elvyttää. Pienen vihlaisun sydämessäni tunsin aloittelevana wannabe-minimalistina, kun mies ruokakauppareissulta tullessaan vetäisi muovikassista esiin Viiru&Pesonen dvd:n. Mutta sainpahan siitä pontta kaivella taas turhakkeita pois tieltä. 

Ja hyvinpä tuota sainkin! Sillä vaikka kotimme sisuksiin tulikin neljän päivän aikana se yhteensä 13 tavaraa, sain tehtyä poistojakin niin reippaasti, että saldo loppiaisiltana oli tuo alussa mainittu 70. Ja voi että olen siitä iloinen. Tuollainen määrä tavaraa, eikä kukaan perheessämme edes tunnu huomaavan minkään muuttuneen. Mitään ei tunnu puuttuvan.

Kukaan ei ole kaipaillut rikkoontuneita ja parittomia rukkasia, ei piloille naarmuuntuneita pannuja eikä rispaantunutta mattoa. Nämä joutivatkin joko roskiin tai kierrätykseen.

 Konttiin päätyivät ylläolevat: kasa omia vaatteitani, turhia pipoja ja huiveja, pino talomme edelliseltä asukkaalta jääneitä räsymattoja, se vanha kahvinkeitin, lapsen banaaninpilkkomis+kuorimisväline (jep...) sekä kaksi design-colapulloa, joita jostain kumman syystä olen esillä pitänyt. Vaikka ovatko ne edes niin kummoisia? Kyljissä toki kahden ihailemani designerin nimet, mutta ehkäpä tuota ihalua voi jatkossa osoittaa muutenkin kuin näitä puteleita aika ajoin pölyistä pyyhkien.

Suuri raivaus jatkui edelleen lasten vaatekaapeilla- ja koreilla- ja lipastoilla. Niin. Lapsemme tosiaan elävät todellisessa yltäkylläisyydessä vaatteiden suhteen ja siitä voin syyttää sekä työtäni, että itseäni melkoisena hamsterina. "Onhan se hauskaa kun on vaihtoehtoja", "Oi, miten söpöt - näistä tyttäremme tai poikamme varmasti ilahtuu" "Nyt meillä on niin paljon vaatteita, ettei kohta tarvitse pestä lainkaan pyykkiä!" Apua. Kuvitella, että vielä ihan äskettäin ajattelin näin.

Vaikka tosiasiassa vaatteiden hurja määrä on johtanut vain ahdistukseen. Minne nämä kaikki laitetaan? on todellakin todellinen haaste 50-luvulla rakennetussa rintamamiestalossa, jonka säilytystilat ovat tuon ajan kulutustottumuksiin sopivat (=järkevät). Olen itseni lisäksi havainnut myös miehen ahdistuvan lapsille vaatteita etsiessään. Kuinka ihmeessä sitä löytäisikään ne juuri tähän säähän sopivat rukkaset, kun kori on niiden lisäksi täynnä muita rukkasia, lapasia, pipoja - vaatteita, joita ei vähän käyttöasteen vuoksi välttämättä edes tunnista!

Ylläolevien vaatteiden lahjoittaminen pienemmille serkuille on tietenkin hetken huojennus, mutta todellista edistystä tapahtuu vasta sitten, kun lakkaan kantamasta "töitäni" kotiin. Totta kai aion jatkossakin käyttää työsuhde-etuani hyödyksi, mikäli aidosti tarvitsemme jotain. Mutta pelkkää kaapintäytettä, sitä ei tähän taloon enää tule. Eikä varsinkaan yhtäkään pyjamaa tyttärelle, joka kieltäytyy nukkumasta muuhun kuin vaippaan pukeutuneena.